Suomen nelinpeliässä Harri Heliövaara veti viime viikon kotona happea Davis Cup-pettymyksen jälkeen.

– Davis Cupin jälkitunnelmat olivat kokonaisuutena vähän mollivoittoiset, vaikka parhaamme tietysti yritimme. Vastus oli vain liian paha, varsinkin kun jouduimme pelaamaan ilman ykköstykkiämme Emiliä. Mutta onneksi seuraava DC-matsi on luvassa jo helmikuussa, ja toivottavasti kotipelillä päästäisiin taas jatkamaan, toteaa Heliövaara Davis Cupista, jossa suomalaiset hävisivät kaikki ottelunsa.

Sunnuntaina Heliövaara matkusti Pekingiin. Hän pelaa siellä tällä viikolla China Open ATP-turnauksessa.

Torstaina Heliövaara kohtaa Henry Pattenin kanssa avauskierroksella espanjalaisparin. Haastetta Heliövaara kommentoi seuraavasti:

– Ensimmäisen kierroksen matsimme on ihan mielenkiintoinen, sillä verkon toiselle puolelle tulee kaksi minulle kokonaan uutta vastustajaa. Espanjalaiset Carballes-Baena ja Carreno-Busta tunnetaan toki enemmän kaksinpelin puolelta, mutta varsinkin Carreno-Busta osaa kyllä nelurinkin.

– Taskusta löytyy muutaman vuoden takaa nelurista muun muassa Cincinnatin ATP1000-kisan voitto ja US Openin finaali. Ihan kovan luokan tuloksia, minkä lisäksi hän pelasi neluria myös toissa viikon Davis Cup -matsissa Ranskaa vastaan.

– Carballes-Baena on pienikokoisempana pelaajana vähemmän nelurissa pärjännyt, mutta kyllä se pallo takaisin tulee häneltäkin tarvittaessa aika monta kertaa peräkkäin. Ja Henryn hän onnistui alkuvuonna Riossa voittamaan.