Harri Heliövaara – ”Ei auta, ei”
Suomelle tuli tyly saldo tenniksen Davis Cupissa Manchesterissa.
Yhtään otteluvoittoa ei yhdeksällä yrittämällä tullut. Britannia, Kanada ja Argentiina olivat suomalaisille aivan liian kovia vastustajia.
– Ei auta ei, Argentiina vie kaikki kolme ottelua ja on siten meitä parempi puhtaasti 3-0. Otto onnistui viemään ensimmäisen erän omassa kaksinpelissään samoin kuin minä ja Patrick Kaukovalta nelurissa, mutta siihen se valitettavasti tänään jäi. Näin ollen Suomi on lohkonsa viimeinen ja tämän vuoden Davis Cup -pelit on pelattu, kommentoi Wimbledon-voittaja Harri Heliövaara Argentiina-ottelun nelinpelin jälkeen blogissaan.
Heliövaara muistutti Suomen olleen kuitenkin 16 parhaan joukossa. Emil Ruusuvuoren poisjäänti tietysti verotti menestysmahdollisuuksia.
– Siihen loppuu siis meidän DC-pelimme tältä kaudelta. Kokonaisuudessaan 16 parhaan joukkoon pääseminen on tottakai upea suoritus, joka tapahtui vasta toisen kerran Suomen Davis Cup -historiassa. Mutta tietysti pelit täällä Manchesterissä menivät vähän alakanttiin. Emilin poisjäänti rokotti väistämättä vähän liikaa, sillä kyllähän häntä olisi tarvittu kentälle niin ykköspelaajan rooliin kuin vaihtoehdoksi nelinpeliin.
Myös Otto Virtanen olisi Heliövaaran mukaan tarvinnut Ruusuvuoren sparrausta.
– Ja toki hänen mukana olonsa treeneissä tuo myös Otolle todella eri luokan treenivastusta, mikä puolestaan on yleensä näkynyt positiivisesti myös Oton ottelutilanteissa. Nyt Otto jäi ehkä aavistuksen yksin ja muutenkin aika kovaan paikkaan, sillä häneltä olisi vaadittu jatkopaikkaan aika monta voittoa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tennis sai uuden Suomen mestarin
- Tenniksen SM-finaalissa dramaattinen päätös
- Tenniksen kilpailuohjelmalle rajua kritiikkiä
- Tennislegenda varoittaa Novak Djokovicia
- Arvio: Iga Swiatek on viaton
- Jannik Sinnerin piina jatkuu – näin Wada perustelee
- Iga Swiatek paljastaa – “Reagoin kuin joku olisi kuollut”
- Tässä on huipputenniksen vuoden comeback
- Andre Agassilta negatiivinen ennuste Novak Djokovicista
- Tenniksen dopingkeskustelu ottaa uusia kierroksia