Harri Heliövaara helposti jatkoon US Openissa
Wimbledonissa mestaruutta heinäkuussa juhlineet Harri Heliövaara ja Henry Patten ovat edenneet US Openin nelinpelissä toiselle kierrokselle.
Keskiviikkona avauskierroksen ottelussaan Heliövaara ja Patten voittivat ranskalaiset Sadio Doumbian ja Manuel Guinardin suoraan kahdessa erässä. Ensimmäisen erän suomalaisbrittiläinen pari voitti 6-4 ja toisen 7-5.
Heliövaara ja Patten oli sijoitettu turnauskaaviossa kuudenneksi. Doumbia ja Guinard olivat sijoittamattomia pelaajia, joten ottelun lopputulos ei sinänsä yllättänyt.
Kaksi suomalaista on mukana US Openissa toisella kierroksella. Kaksinpelissä Otto Virtanen eteni toiselle kierrokselle, jolla pelaa torstaina Alex De Minauria vastaan.
Emil Ruusuvuori vetäytyi US Openista pelikuntoonsa vedoten. Heinäkuun jälkeen Ruusuvuori ei ole pelannut yhtään ottelua.
- Novak Djokovic kertoi tavoitteistaan
- Harri Heliövaara – ”Ei auta, ei”
- Otto Virtanen romahti täysin
- Eero Vasalla ei riittänyt – Suomen haaveet sulivat
- Suomella sittenkin sauma jatkoon Davis Cupissa
- Jarkko Nieminen valaa uskoa – ”Hieno maaottelu edessämme”
- Suomelle surkea tappio Davis Cupissa
- Eero Vasa hävisi Davis Cupissa jälleen kahdessa erässä
- Myös Otto Virtanen hävisi kahdessa erässä
- Suomelle kunniakas alku Davis Cupissa – takkiin kuitenkin tuli