Otto Virtasella hyvät fiilikset – US Open tarjoaa loistavan sauman
Otto Virtanen eteni US Open grand slam-turnauksessa pääsarjaan voitettuaan torstaina viimeisellä karsintakierroksella ranskalaisen Lucas Pouillen.
Virtanen voitti tiukan taiston erin 2-1. Vaikka peliote lopahti Virtasella toisessa erässä 1-6 -tappioon, pystyi hän kokoamaan itsensä kolmanteen erään, jonka voitti 6-3.
Virtanen oli otteisiinsa tyytyväinen.
– Fiilikset ovat todella hyvät. Tavoite on nyt täytetty karsinnan suhteen. Karsintafinaali oli viikon paras pelini. Tuntui, että olosuhteet olivat myös pelattavammat kuin aiemmin, kun oli vähemmän tuulta. Pääsin paremmin rytmiin ja lyömään paremmin. Loppuun löytyi ottelun parhaimmat syötöt, siitä jäi hyvä maku suuhun, Virtanen totesi Tennis.fi -verkkosivujen mukaan.
Virtanen korosti saavutuksensa tärkeyttä uransa kannalta.
– Nämä ovat hienoja saavutuksia yltää pääsarjaan. Todella hyvä ja tiukka viikko. Grand slameissä on aina extralataus ja nyt on sitten neljä päivää aikaa valmistautua pääsarjaan. Huolletaan kroppa kuntoon, täyttä treeniä ja ensi viikolla nauttimaa”, kommentoi Virtanen.
Virtasella on US Openissa erinomainen sauma edetä toiselle kierrokselle. Hän kohtaa avauskierroksella ranskalaisen Quentin Halysin, joka on maailmanlistalla sijalla 119. Virtasen sijoitus on 125:s, joten sijoitusten perusteella luvassa lienee tasainen taisto, jossa Virtasella on hyvä sauma voittoon.
- Novak Djokovic kertoi tavoitteistaan
- Harri Heliövaara – ”Ei auta, ei”
- Otto Virtanen romahti täysin
- Eero Vasalla ei riittänyt – Suomen haaveet sulivat
- Suomella sittenkin sauma jatkoon Davis Cupissa
- Jarkko Nieminen valaa uskoa – ”Hieno maaottelu edessämme”
- Suomelle surkea tappio Davis Cupissa
- Eero Vasa hävisi Davis Cupissa jälleen kahdessa erässä
- Myös Otto Virtanen hävisi kahdessa erässä
- Suomelle kunniakas alku Davis Cupissa – takkiin kuitenkin tuli