Otto Virtanen selvitti US Openin karsinnan
Otto Virtanen nähdään grand slam-turnauksessa pääsarjassa myös US Openissa.
Torstaina Virtanen voitti US Openin karsinnan finaalikierroksella ranskalaisen Lucas Pouillen. Virtanen oli parempi erin 2-1.
Ensimmäisen erän Virtanen 7-6 katkaisupelin päätyttyä 7-2. Pouille vei toisen erän peräti 6-1, mutta kolmanteen erään Virtanen kokosi itsensä. Hän voitti pelein 6-3.
Virtanen oli ottelun hienoinen suosikki. Hän on maailmanlistalla sijalla 125, kun Pouillen sijoitus on 151:s.
Virtanen oli mukana US Openissa viime vuonnakin. Hän putosi silloin ensimmäisellä kierroksella.
Tänä vuonna Virtanen eteni Wimbledoniin karsintojen kautta ja ylsi toiselle kierrokselle, mikä on hänen paras saavutuksensa grand slam-tasolla. Ranskan avoimissa Virtanen ylsi tänä vuonna ensimmäiselle kierrokselle.
- Novak Djokovic kertoi tavoitteistaan
- Harri Heliövaara – ”Ei auta, ei”
- Otto Virtanen romahti täysin
- Eero Vasalla ei riittänyt – Suomen haaveet sulivat
- Suomella sittenkin sauma jatkoon Davis Cupissa
- Jarkko Nieminen valaa uskoa – ”Hieno maaottelu edessämme”
- Suomelle surkea tappio Davis Cupissa
- Eero Vasa hävisi Davis Cupissa jälleen kahdessa erässä
- Myös Otto Virtanen hävisi kahdessa erässä
- Suomelle kunniakas alku Davis Cupissa – takkiin kuitenkin tuli