Otto Virtanen otti hienon päänahan
Kuva: Otto Virtanen tositoimissa Wimbledonissa 2024 (AOP)
Otto Virtanen on edennyt Yhdysvalloissa Caryn ATP Challenger-turnauksessa neljännesvälieriin.
Virtanen voitti toisen kierroksen ottelussa sunnuntaina ranskalaisen Harold Mayetin suoraan kahdessa erässä. Ensimmäisen erän Virtanen voitti 6-3 ja toisen 6-2.
Virtasen voitto oli yllättävänkin selvä. Olihan hän turnauksessa sijoittamaton pelaaja, kun Mayet oli sijoitettu kahdeksanneksi.
Maailmanlistalla Mayet on sijalla 112. Virtasen sijoitus on 131:s.
Virtanen loisti tänä kesänä aiemminkin etenemällä Wimbledonissa peräti toiselle kierrokselle.
- Novak Djokovic kertoi tavoitteistaan
- Harri Heliövaara – ”Ei auta, ei”
- Otto Virtanen romahti täysin
- Eero Vasalla ei riittänyt – Suomen haaveet sulivat
- Suomella sittenkin sauma jatkoon Davis Cupissa
- Jarkko Nieminen valaa uskoa – ”Hieno maaottelu edessämme”
- Suomelle surkea tappio Davis Cupissa
- Eero Vasa hävisi Davis Cupissa jälleen kahdessa erässä
- Myös Otto Virtanen hävisi kahdessa erässä
- Suomelle kunniakas alku Davis Cupissa – takkiin kuitenkin tuli